Skip to main content
To the homepage of Knowit

REFERENSSI

LAHTI ENERGIA

Yhteinen visio ja datanhallinnan malli edistävät tiedolla johtamisen kulttuuria ja kestävää liiketoimintaa

ENERGIA-ALA

Lahti Energia edistää liiketoimintaansa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja datan hyödyntäminen on keskeisessä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa. Lahti Energialla on tunnistettu, että yhteinen ymmärrys dataan liittyvistä alueista ja vastuista on osa laajempaa toimintamallien ja toimintakulttuurin muutosta ja tulevaisuudenkestävää liiketoimintaa.

Lahti Energia lähti yhdessä Knowitin kanssa rakentamaan visiota datan tehokkaalle hyödyntämiselle ja hallinnalle. Projektin ytimessä olivat datanhallinnan vision ja tavoitteiden määrittely, keskeisten kehitysteemojen tunnistaminen sekä keskitetyn datanhallintamallin määrittely.  Hallintamalli ja yhteiset pelisäännöt tarjoavat vankan pohjan tiedolla johtamiselle ja tukevat Lahti Energian strategisia tavoitteita.


Osallistava tiedonkeruu muodosti pohjan keskeisille kehitysteemoille

Datan ja analytiikan hyödyntämisessä pelkkä teknisten ratkaisujen toteutus ei riitä, vaan myös kulttuurin ja ihmisten tekemisen pitää muuttua. Siksi työtä lähdettiin edistämään yhteissuunnittelun menetelmin ja henkilökuntaa osallistaen. Haastattelut, kyselyt ja työpajat muodostivat kattavan kuvan haasteista ja mahdollisuuksista datan hyödyntämisessä. Nykytilaymmärryksen ja gap-analyysin pohjalta tunnistettiin ja priorisoitiin datanhallinnan keskeisimmät kehitysteemat, joiden edistämiseen tulee keskittyä. Perusteellinen maturiteettikartoitus selkeytti, missä Lahti Energia tällä hetkellä seisoo datan hyödyntämisen kyvykkyyksissä, millaisia tarpeita ja toiveita henkilökunnalla on sekä mitä askelia vaaditaan tavoitteiden saavuttamiseksi.


Keskitetty datanhallintamalli tukee tiedolla johtamista ja päätöksentekoa

Työn keskeinen tulos oli raami datanhallintamallille, joka yhtenäistää ja tehostaa datan keräämistä, hallintaa ja hyödyntämistä. Yhteisten toimintatapojen ja selkeiden vastuiden tavoitteena on parantaa tiedon laatua ja saatavuutta ja tukea datan reaaliaikaista käsittelyä ja luotettavaa hyödyntämistä läpi liiketoimintojen. Toiminnan tehostaminen automaatiolla vähentää manuaalista työtä, mikä lisää datan eheyttä ja vähentää virheitä. Läpinäkyvyys datan hyödyntämiseen tuo johdonmukaisuutta päätöksentekoon. Selkeästi määritellyt prosessit, roolit ja vastuut mahdollistavat, että korkealaatuiseen ja helposti saatavilla olevaan dataan voi luottaa ja sitä voi hyödyntää päätöksenteon tukena ja ennakoinnissa.

Datanhallinta osaksi yrityskulttuuria

Lahti Energialla datanhallinnan kehitystyö ei ole vain tekninen uudistus, vaan se toimii kulttuurinmuutoksen ajurina. Datanhallintamalli tukee tiedolla johtamisen kulttuurin vakiintumista osaksi päivittäistä toimintaa. Määritellyt prosessit ja selkeä vastuunjako auttavat vahvistamaan henkilöstön osaamista ja datan hyödyntämistä, mikä tekee datasta luonnollisen osan päätöksentekoa ja operatiivista toimintaa. Tämä parantaa sekä johtamista että operatiivista tehokkuutta, tukien Lahti Energian toimintaa ja kilpailukykyä.


Tiedolla johtamisella ja datanhallinnalla kohti kestävää liiketoimintaa

Datanhallintaan panostaminen vie Lahti Energiaa kohti tiedolla johdettua, kestävää liiketoimintaa. Luotettava ja laadukas data auttaa tunnistamaan ja hallitsemaan riskejä ajoissa. Datan eheys, saatavuus ja tehokas hyödyntäminen tukevat informoitua päätöksentekoa, parantavat operatiivista tehokkuutta ja mahdollistavat kehittyneiden teknologioiden, kuten tekoälyn, täysimääräisen hyödyntämisen. Datanhallintaan ja tiedolla johtamiseen panostamalla Lahti Energia voi erottautua markkinoilla, lisätä asiakastyytyväisyyttä ja saavuttaa pitkän aikavälin strategiset tavoitteet.

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä!

Riikka Pasanen

Consultant


Datastrategia ja dataohjautuva liiketoimintaDataohjautuva kulttuuri